|
Post by Karoliina on Mar 20, 2010 8:51:34 GMT -5
Tähän tulee jotakin pian!
|
|
|
Post by Karoliina on Mar 20, 2010 8:51:50 GMT -5
19.03.10. Naisten kanssa hyörintää ~ Mark (eiliselle tarina)
Aina ne naiset jaksoivat olla ties missä, kun hommat lipsuivat käsistä joka ikinen sekunti. Fanny oli sulkenut puhelimen, ei vastannut lukuisiin soittoihini ja luuhaili ties missä. Taisi kauppareissu venähtää aika pitkäksi, tuumasin, kulkiessani loskaisen tallipihan poikki tarhoille. Hevoset keikkuivat kylki kyljessä tarhojen porteilla ja halusivat kovasti sisään. Jykä kiljui kuin pahainen kakaralauma, Veera tunki ensimmäisenä portille ja Rölli vapisi kylmässä kevättuulessa kuin haavanlehti. Että sen naikkosen pitikin unohtaa loimittaa lämpöiset. Miina taas oli innostunut eritoteen Jykän komeista kiljumisista ja pisti ranttaliksi. Kaiken huipuksi päärakennuksen sisältä kantautui kimeä ja voimistuva räksytys. Tuntui kuin pää olisi hajonnut käsiin.
- Mm, kello on nyt puoli seitsemän, mumisin, tiiraillen horisonttiin. Aurinko oli laskeutunut puiden taa jo noin tunti sitten. Pimeys oli myös hiipinyt jo tilan ylle pikkuhiljaa ja hevoset kävivät malttamattomiksi. Tipu olisi kuitenkin vielä viemättä ulkoilutukselle, kun kerran oli siitä mennyt lupailemaan. Hymähtäen tartuin märkään, tammatarhan portilla roikkuvaan riimunnaruun ja sukelsin hevosten sekaan. Miksi meillä piti olla tälläisiä jykeviä ja kookkaita hevosia. Uusi hevonen olisi myös tulossa lähipäivinä ja läheiseltä ratsutallilta tulisi shetlanniponi kuukauden kuluttua. Kai sen lämpöisenkin kanssa oli tullut jotakin ongelmia, kun Fanny siitä oli touhottanut parisen viikkoa ja valitellut, kun koko hevoskatras ei ollut koossa.
- Tule nyt, ärähdin Miinalle, joka keimaili ja vempuili vierelläni, riimunnarun päässä säheltäen. Karjaisin vielä hulluna huutavalle Jykälle pari valittua sanaa ja riuhtaisin tamman portin toiselle puolelle. Miina seisoi silmät selällään ja kummasteli kovaa käytöstä. Se lähti astelemaan turpa pystyssä kohti tallia, minä perässä raahautuen. Hyvä että kerkesin sulkea tarhan portin, tuollainen matamikin sen vielä piti olla.
Miinan jälkeen kipitin noutamaan Veeran sisälle. Siinä samassa musta, köhivä skootteri kaahasi tallipihaan, lennättäen loskaa renkaistaan ympäri tiluksia. Silmäni harottivat hetken aikaa näkyä, mutta lopulta sain tolkkua. Vihdoinkin moottorilla toimiva vempele. Aina näitä hevosia sai olla kuljettelemassa. Skootterin satulasta könysi hetken hiljaisuuden jälkeen nuori tyttö, ehkä juuri viitisentoista vuotta täyttänyt. Tämä laski kypäränsä skootterin luokse ja lukitsi vempeleen. Veeran tähyili uteliaana, hiukan räkien olkapäälleni tuota kaksijalkaista.
- Heippa Mark, et taida enään muistaa?, punapäinen, siro, lyhyt ja hoikka tyttö naurahti, kävellessään samalla lähemmäs. - Joo, en, vastasin, kaivaen aivojeni perukoilta ajatuksia. - Mä oon Linda, Fannyn siskontyttö, Linda naurahti. Nythän mä sen muistin. - Ai niin, olit silloin hitusen nuorempi kun viimeks nähtiin, naurahdin karkeasti. Veera tutki uteliaana tytön mustan takin taskuja ja hamuili sen sisältöä ahneesti. - Fanny pyys mua tänne töihin. Se ite jäi jutustelemaan mutsin kanssa, Linda hymähti ja pyöräytti silmiään. - Päräytin sit tänne, en mä niiden jorinoita jaksanu kuunella. - Mitäh? Herranen aika, miks se muija ei voi mulle mitään ilmoittaa. Pitäis edes puhelimen päällä ja olis tavoiteltavissa, tuhahdin tympääntyneeseen sävyyn. Linda ei vastannut, taputteli vain innokasta suomenhevosta vierelläni. - Selvä, jos töihin tulit, vieppä alkajaisiks Veera sisälle, vastasin rauhoittuneeseen sävyyn, tyrkkäsin tytölle riimunnarun ja lähdin takaisin tarhoille. - Veeran oikea nimi on Vaskerina, näin löydät helpommin sen karsinan, huikkasin vielä olkani yli.
Noudettuani Jykän sisälle, lähdimme hakemaan Lindan kanssa yhdessä Välkkyä ja Rosea. Rose oli hiukan hermona, sillä päärakennuksen äänet ja kamala haukkuminen saivat sen sekaisin, ohittaessamme taloa. Kun lähdimme talli reissun jälkeen takaisin tarhoille, kävin päästämässä valkoisen ylämaanterrierin ulos. Ensiksi kiskaisin sen ylle kurapuvun. Pääsisipä tekemään samalla illan tarpeensa. Deni lähti villisti haukkuen kohti Lindaa, häntä heiluen kuin propelli. Hymyilevä tyttö nosti sen kapisille käsivarsilleen ja jutteli sille iloisasti. Suunnistin parivaljakon ohitse hakemaan Rölliä. Linda sai hakea Masan.
- Äh, noutaisitko vielä ulkoa sen yhden suomenhevosen. En taida jaksaa treenata sillä tänään. Ihan rättipoikki olen ja tuo piskikin pitäisi käyttää tarpeillaan metän laidalla, sanoin haikeasti Lindalle, kun vedin yöloimen Röllin ylle. Tyttö katsahti hiukan epäröivästi ensiksi minuun, sitten jalkoihinsa ja lopuksi tallin käytävällä makoilevaan Deniin.
- Mähän voisin treenata sitä. Kyllä mä osaan, meilläkin oli raviponi joskus aikaisemmin hoidossa, semmonen russi. Ja tunnen kyllä teidän tilukset, raviradallekki pääsee helposti tota alamäkee. Hoida sä Denin pissitykset, voit luottaa muhun, punapää hymyili leveästi. Epäröin hetken, kasvoillani kysyvä ilme. Huokaisin kuitenkin syvään.
- Okei, ei kovin pitkää treeniä. Noin puolen tunnin juokseminen riittää. Tuo se sitten sisälle, vedä hiki- ja yöloimi ylle ja anna karisnan ovessa roikkuvat sapuskat sitten kuppiin, vastasin vieläkin hiukan epäröiden. Jos jotakin sattuisi, Fanny - ja pahemmassa tapauksessa Lindan äiti - tappaisi minut. Linda kiitti ja lähti noutamaan Tipua valjastettavaksi.
Vaeltelin piskin kanssa hetken aikaa metsän laitamilla, kunnes tämä sai tarpeensa tehtyä. Sen innokas nenä tunki joka kolkkaan ja jos olisin antanut sen mennä sen ehdoilla, olisimme olleet ties missä saakka. Nykäisin fleksiä kerran, niin että terrieri tajuaisi tulla tänne suuntaan. Kuitenkaan mitään ei tapahtunut, fleksi vain tiukkeni koko ajan.
- Hei, mitäs sä nyt temppuilet?, huokaisin ärtyneenä ja sukelsin sen perään. Pieni hämäryys sokaisi silmäni. Onneksi raviradalla oli automaattiset valaisimet. Tähyilin hetken ympärilleni, mutten saanut kiinni, missä Deni oli. Yllättäen kuului kiivas haukahdus ja valkoinen mötikkä humpsahti syliini. Katsoin hölmönä Fannyn koiraa, joka yritti lipoa naamaani kosteaksi. Erotin hetken päästä korkean kannon ja epäilin sen seisseen siinä. Naurahtaen käännyin ympäri ja palasimme takaisin tilalle.
Kodin oma, ihanan pehmeä lämpö tunkeutui sisälle kehooni, kun makasin raukeana sohvalla, televisio päällä ja koira mahallani. Olohuoneen pöydällä oli lautanen, jossa oli vähän aikaa sitten ollut lihapullia ja makaroonia. Kuitenkin ahnas koira oli ryöstänyt pari pyörykkää ja syönyt melkein koko satsin. Samassa oveen koputettiin. Deni loikkasi vatsani päältä maahan ja juosta rynnisti ulko-ovelle. Sen kiivas räksytys voimistui koko ajan. Könyin ähkien ylös ja jolkotin paljain jaloin ovelle. Aukaisin ulko-oven ja työnsin Deniä jalallani kauemmas. Ovella seisoi leveästi hymyilevä Linda.
- Sain treenattua Tipun hyvin radalla. Se vain säikähti jotakin rasahdusta hitusen metsässä, mutta rauhoittui hyvin. Vein sen sitten sen omaan karsinaan ja annoin rehut sille. Olihan se niin, että yö- ja hikiloimi tulivat molemmat?, punapää selitti innoissaan. Nyökkäsin vain. Deni tunkeutui jalkojeni lomasta Lindan jalkoihin ja hypähteli tätä vasten villisti.
- Hienoa, ettei mitään satttunut, vastasin, katsoen koiraa silittävää tyttöä. Komensin Denin sisälle, kun Linda sanoi lähtevänsä nyt kotiin.
- Ja jos se Fanny ei ole lähtenyt sieltä, kun palaat kotiin, komenna se heti tänne, tuhahdin vielä loupksi. Linda lupasi määrätä tätinsä omaan huusholliinsa, ennen kuin suljin ulko-oven.
|
|
|
Post by Karoliina on May 28, 2010 10:08:22 GMT -5
28.05.2010. Kesää kohti ~ Fanny
Vihellellen työnsin puolirisat lenkkarit jalkaani, ennen kuin sukelsin ulos raikkaaseen kesäsäähän. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mittari paukkui 21 astetta lämpöä ja hevoset olivat aivan poissa tolaltaan ihanasta ilmasta. Hymyillen loikkasin terassin rappuset alas pihaan ja lähdin iloisesti kulkemaan kohti tallia. Mark oli lähtenyt käymään kaupalla ja luvannut kyyditä samalla Peran, miehen kaverin keskustaan, samalla kun oli lähtenyt itse asioille. Deni makasi suuren koivun varjossa, vesikuppi vierellään. Minut nähtyään se alkoi heiluttaa häntäänsä ja loplta singahti pystyyn ja lähti kiitämään minua kohti.
- Mitäs pikkuinen, onko hiukan kuuma?, naurahdin valkoiselle karvakorvalle, rapsuttaen sitä mahasta. Narttu oli kellahtanut kyljelleen, roikottaen kieltään samalla. Hetken sitä hellittyäni, sukelsin sisälle vilpoiseen talliin, jossa Rose vietti aikaansa. Sen maha oli päässyt valtavaan kuntoon ja varsan olikin määrä syntyä kesäkuun alussa. Toivoin totisesti, että se perisi emänsä luonteen, varsan isä kun oli hiukan luonnetapaus ja olisi näin hankala käsitellä ravurina. Hetken Rosea rapsuteltuani siirryin satulahuoneen kautta Veeran karsinalle. Mark saisi luvan pistää tytön juoksemaan metikössä, kun minä siivoisin karsinat ja taluttelisin illemmalla Tipua.
Vihellellen nostelin lantaa kottikärryihin, Markin puuhastellessa omiaan rotevan suokkitamman kanssa. Välillä mies päästi pitkän liudan kirosanoja, mutta muuten tuntui heillä sujuvan. Lopetin hetkiseksi lannan luonnin ja pyyhkäisin hikeä otsaltani.
- Että on jumankauta kuuma, Mark vingahti tallin päästä. Mumisin samoja sanoja ja jatkoin töitäni. Hevosten eteen oli pakko aina uhrautua.
|
|